Peltovirta

Suo

Kolmannes Suomesta on suota — enemmän kuin melkein missään muussa maassa — ja se on ainoa maasto joka ei kanna itsestään. Tästä näkee mikä suo on kyseessä ennen kuin jalka uppoaa — ja miksi se on siinä missä on.

Lue suota

mäntyä ja varpuja
räme — kantaa kuivalla kelillä, ei sateen jälkeen.
saraa, ei puita
neva — kantaa vasta jäätyneenä.
kuusta, tiheää ja tummaa
korpi — kantaa, mutta kastelee sääret.
ruskeaa rahkasammalta, vettä välissä
rimpi — ei kanna. Kierrä.
ruohoa ja koivua, tuntuu rehevältä
letto — harvinainen ja kalkkinen. Kantavuus vaihtelee metrin matkalla.
suorat ojat, tasaikäinen puusto
ojitettu suo — kuivunut ja kantava, ja käytännössä eri maasto.
Harvaa, matalaa mäntyä ja kuolleita pystyyn jääneitä runkoja suon keskellä; maassa heinää ja varpuja.
Räme Patvinsuolla: mäntyä, ja mitä matalampi mänty, sitä ohuempi kuiva kerros.
Laaja, puuton ja vihreä suoaukea, jonka takana metsänreuna häämöttää kaukana.
Neva Patvinsuolla lintutornista: saraa eikä puita.
Pitkospuut kulkevat tiheän kuusikon läpi; maassa paksua vihreää sammalta ja mustikanvarpuja.
Korpi Siikanevalla: tumma kuusikko märällä pohjalla.

Miksi suo on siinä

Suo ei ole umpeen kasvava lampi vaan kasvava peite: se rakentaa alustansa itse, keskimäärin puoli millimetriä vuodessa.
Tiivis, punainen rahkasammalmätäs, jonka läpi kasvaa harmaanvihreitä varpuja ja heinää.
Rahkasammalta Siikanevalla. Vain latva elää; sen alla oleva kuollut sammal on turvetta.

Rahkasammal kasvaa latvasta ja kuolee alhaalta, eikä kuollut osa maadu: vesi sen ympärillä on hapetonta ja hapanta. Kasvi siis rakentaa oman alustansa ja nousee sen mukana, vähän joka vuosi.

Tiesitkö?

Puolen metrin syvyydessä oleva turve syntyi tuhat vuotta sitten. Se sammal eli viikinkien aikaan — eikä ole vieläkään maatunut.

Kokeile

Laske suon ikä sauvalla.

  1. Työnnä sauva pystysuoraan turpeeseen niin syvälle kuin se menee.
  2. Nosta se ylös ja katso märkä jälki: jokainen sentti on parikymmentä vuotta.
  3. Metrin jälki on kaksituhatta vuotta. Jos sauva ei osunut pohjaan, suo on vielä vanhempi.

Siksi suo ei ole täyttyvä lampi vaan leviävä peite. Se nousee myös sinne missä ei ole painannetta, kunhan vettä tulee enemmän kuin haihtuu — ja Suomessa tulee. Soistuminen alkoi heti jään lähdettyä ja jatkuu yhä. Sama hidas kasvu selittää senkin, miksi ojitettu suo painuu: kun vesi lasketaan pois, happi pääsee turpeeseen ja tuhansien vuosien kasvu alkaa maatua kerralla.

0,5 mmSen verran turve kasvaa vuodessa keskimäärin, suosta ja paikasta riippuen enemmän tai vähemmän. Polvenkorkuinen turvekerros on siis vuosituhannen työ, ja se on kasvanut siitä mikä ei maatunut.

Katso myös: Jään jälki — maa nousee · Sanasto: turve

Kaksi tapaa saada vettä

Mistä vesi tulee, sen muotoinen suo on — ja päinvastoin kuin arvaisi, kuivin kohta vaihtaa paikkaa.

Suot jakautuvat kahteen sen mukaan mistä vesi tulee, ja jako näkyy maastossa kauas. Keidassuo saa vetensä sateesta eikä mistään muualta: turve on kasvanut niin paksuksi, että pinta on noussut ympäristönsä yläpuolelle ja irronnut pohjavedestä. Keskelle syntyy kupu, ja kupu on karu, koska sade ei tuo ravinteita. Siellä kasvaa matalaa mäntyä ja rahkasammalta, ja laide eli reuna on märempi kuin keskusta.

Aapasuo saa vetensä ympäröiviltä rinteiltä. Sen pinta on kovera, vesi virtaa sen läpi, ja virtaus järjestää pinnan poikittaisiksi jänteiksi ja niiden välisiksi rimmiksi. Keskusta on märin osa. Keidassoita on etelässä, aapasoita Pohjanmaalta pohjoiseen, ja Keski-Suomessa näkee molempia — usein saman päivän aikana.

Kulkijalle ero on yksi lause: keidassuolla kuivin kohta on keskellä, aapasuolla reunoilla. Keidassuolla arvaus menee päinvastoin: muu maasto on kuivin siltä reunalta jolta siihen tullaan, mutta keidassuon märin kohta on juuri sen reuna.

Katso myös: Sanasto: keidas · aapa · jänkä

Mikä kantaa

Suo ylhäältä: vaaleat, sammaleiset harjanteet ja niiden välissä pitkät, tummat vesilammikot vuorotellen.
Aapasuon jänteet ja rimmet ylhäältä Ruotsin Västernorrlandissa. Vaalea kantaa, tumma ei.
Pitkospuut kulkevat suon yli; vieressä märkää mustaa turvetta ja punertavaa sammalta.
Rimpi pitkospuiden vieressä Siikanevalla. Pitkokset on tehty juuri tällaisten kohtien yli.
Aapasuolla jänteet ja rimmet vuorottelevat poikittain rinteen suuntaan nähden. Jänne kantaa, rimpi ei.

Kantavuus tulee kahdesta asiasta: juurista ja jäästä. Siellä missä varpujen ja sarojen juuret muodostavat maton, matto kannattaa painon hetken; siellä missä matto puuttuu, kannattaa vain jää. Kaikki muu on arvailua, ja arvaus maksaa märät housut.

Aapasuolla rakenne on luettavissa päältä. Jänteet ovat kapeita kohoumia, jotka kulkevat poikittain veden virtaussuuntaan nähden — niillä kasvaa varpuja ja joskus mäntyä, ja ne kantavat. Niiden välissä ovat rimmet: märkiä painanteita, joissa on avovettä tai löysää rahkasammalta. Suo ylitetään jänteitä pitkin vaikka reitti mutkittelisi. Kierto on lyhyempi kuin se näyttää, ja huomattavasti lyhyempi kuin paluu märkänä.

Puusto kertoo turpeen kuivuuden. Mänty kasvaa vain siellä missä pintakerros pysyy kuivana osan kesää, ja mitä matalampi mänty, sitä ohuempi se kuiva kerros on.

Tiesitkö?

Metrin mittainen suomänty voi olla satavuotias. Se ei ole taimi vaan vanhus, joka ei koskaan päässyt pidemmälle.

Kokeile

Sauva on mittari, ei tuki.

  1. Työnnä sauva suohon ennen jokaista epäilyttävää askelta.
  2. Jos se uppoaa vastuksetta, älä astu.
  3. Kokeile samaa jänteellä ja rimmellä — käsi oppii eron nopeammin kuin silmä.
Nyrkkisääntö
  • Varvut ja mänty: kantaa. Sara ja avoin sammal: ei kanna.
  • Kulje jännettä pitkin, älä rimpien poikki.

Katso myös: Sanasto: jänne · rimpi · aapa

Kulju — se jota ei näe

Kulju on suonsilmä, jonka rahkasammal on kasvanut umpeen päältä. Alla ei ole mitään.

Vaarallisin kohta suolla ei näytä miltään. Kulju on umpeen kasvanut suonsilmä: sammalmatto on kasvanut avoveden yli, ja pinta jatkuu katkeamatta vaikka alla on vettä metritolkulla. Vanhoissa nimissä tällaiset kohdat on merkitty vetehisellä ja näkillä, ja nimi on siellä samasta syystä kuin varoitus tässä.

Merkit ovat pieniä. Sammal on kuljun kohdalla usein kirkkaamman vihreää tai punaisempaa kuin ympärillä, koska se saa enemmän vettä. Varvut puuttuvat: mikään puumainen ei kasva siinä missä juuret eivät yletä pohjaan. Pinta myös joustaa askeleen alla laajemmalta alalta kuin kantava sammal — se aaltoilee, koska se kelluu.

Jos uppoat
  • Älä yritä nousta pystyyn: pystyssä koko paino on jalkojen kokoisella alalla.
  • Käy pitkälleen ja levitä kädet — sama tapa kuin heikolla jäällä. Jos saapas jää kiinni, jätä se.
  • Etene makuulla rauhallisesti sinne mistä tulit tai kohti varpuja ja puuta: ne kantoivat äsken.

Katso myös: Sanasto: kulju · allikko · Tarinat — miksi nimi varoittaa juuri siinä

Vuodenaika ratkaisee enemmän kuin reitti

Sama suo on eri maasto neljä kertaa vuodessa. Paras kulkukeli on pakkanen ilman lunta: marras–joulukuussa routa sitoo pinnan ja neva kantaa kuin lattia. Rimmet ja kuljut jäätyvät viimeisinä, koska niissä vesi liikkuu, joten sauva kulkee silloinkin edellä. Toiseksi paras on kevättalven hankikanto, jolloin yöpakkanen tekee kantavan kuoren ja aamu on kulkuaikaa.

Huonoin ei ole kesä vaan alkutalvi lumen kanssa. Kesällä neva ei kanna koskaan, mutta se on rehellinen siitä.

Tiesitkö?

Paksu lumi voi pitää suon sulana koko talven. Umpihangelta näyttävä neva pettää helmikuussa niin kuin syyskuussa — lumi on peitto, ei lattia.

VinkkiKevättalvella kulje suo aamulla. Yön pakkanen kantaa vielä yhdeksältä, ja sama reitti on iltapäivällä toinen maasto.

Katso myös: Vuosi — milloin routa tulee ja milloin hanki kantaa · Sanasto: hanki · Kasvien talvi — miksi suopursu ja karpalo pysyvät vihreinä

Miksi sinne mennään

Tähän asti tämä sivu on kertonut mistä ei kuljeta, joten on reilua sanoa myös toinen puoli. Suo on ainoa maasto, jossa näkee kauas nousematta minnekään. Metsässä horisontti on kahdenkymmenen metrin päässä ja siirtyy mukana; nevan reunalta se on kilometrin päässä ja pysyy paikallaan. Se tekee suolle saman kuin rannalle: katse saa viimein loppua johonkin.

Suo on myös hiljainen tavalla jota metsä ei ole. Sen huomaa keväällä, kun kurjen ääni kantaa suon yli useamman kilometrin.

Kokeile

Tee hiljaisuuskoe.

  1. Pysähdy nevan reunalle ja sulje silmät minuutiksi.
  2. Laske äänet jotka erotat ja arvaa kuinka kaukaa kaukaisin tulee.
  3. Kuulet kauemmas kuin metsässä — ja sinut kuullaan huonommin, koska turve vaimentaa askeleesi.

Ja siellä kasvaa se mitä ei kasva muualla. Hilla vaatii märkää rämettä ja nevaa eikä siirry viljelyyn helposti; karpalo paranee vasta pakkasöiden jälkeen, ja sitä poimitaan lumen tuloon asti, kun suon pinta on jo alkanut jäätyä. Marjaretki ja kulkukeli osuvat siis samaan aikaan, mikä ei ole sattumaa vaan sama kylmä.

Puolikypsä, punaoranssi hilla varren päässä sammalen ja varpujen keskellä.
Hilla eli lakka on raakana punainen ja kypsänä keltainen.
Pieniä punaisia karpaloita ohuissa varsissa rahkasammalen ja heinän seassa.
Karpalo kasvaa rahkasammalen päällä rönsyilevässä varressa.

Katso myös: Vuosi — milloin hilla kypsyy · Sanasto: neva · korpi · Poiminta — muut marjat ja sienet

Sanat joilla suota kuvataan ovat sanastossa, ja se mikä suolla liikkuu on jäljissä.

Kuvien tekijät