Tarinat

Miksi nimi osui oikeaan

Nimen antoi se, joka kulki siinä sata kertaa. Se ei ollut kuvaus vaan päätös: nimeen pantiin se yksi asia, joka paikasta piti muistaa — minne ei mennä, mistä ei pääse, mitä kannatti käydä katsomassa. Syy keksittiin sen mukaan mitä maailmasta silloin tiedettiin, ja se meni useimmiten väärin. Paikka ei mennyt.

Siksi vanha nimistö on käyttökelpoista yhä. Se on kartan vanhin kerros: koottu ennen mittausta, säilynyt siksi että se toimi, ja luettavissa ilman että uskoo siitä sanaakaan.

Katso myös: Vihko — tulostettava lomake ennusteelle ja löydölle

Vaara — vesi joka pettää

Vetehinen, näkki ja ahti asuvat kartalla hämmästyttävän tarkoissa kohdissa: siellä missä vesi on syvää tai liikkuu. Hukkuminen oli tavallisimpia tapoja kuolla, ja se tapahtui muutamassa toistuvassa paikassa.

Alla on mekanismi. Virtaava vesi ei jäädy niin kuin seisova: koski ja niva pysyvät sulina tai ohutjäisinä koko talven, ja pahin kohta on niiden reunalla ja heti alapuolella suvannossa, missä jää näyttää yhtä paksulta kuin muualla mutta ei ole. Suolla sama asia on kulju: silmäke, jonka rahkasammal peittää kesällä ja ohut jää talvella. Nimi ei ole näissä tarina vaan mittaustulos, ja kulju on suolla se kohta jota ei näe.

VinkkiLue kartan nimet ennen lähtöä äläkä perillä. Ne kertovat mitä reitillä on, ja se on halvinta tietoa mitä retkeen saa.

Katso myös: Sanasto: koski · niva · suvanto · kulju

Vaiva — kivi, jyrkkä ja umpi

Piru, hitto ja lempo ovat kartalla työmäärän mitta. Pirunpelto ei ole pahan kylvämä vaan kivikko, jossa jalka menee lohkareiden väliin; pirunkirkko on kalliohalkeama tai jyrkänne, jonka ohi ei pääse suoraan; pirunpesä on onkalo. Nimi ei kuvaa paikkaa vaan sitä, miltä siinä kulkeminen tuntui — ja se tunne on toistettavissa tänäänkin.

Siitä seuraa ohje, joka pätee yhä: piru-alkuinen kohde kierretään, ei ylitetä. Lohkareikossa kilometri maksaa tunnin ja polvet, ja talvella se on pahimmillaan, koska lumi peittää kolot mutta ei kanna. Kartalla kierto näyttää pidemmältä. Kellossa se ei ole.

Katso myös: Kivet — pirunpelto · Sanasto: louhikko

Outous — se mitä ei osattu selittää

Hiisi on näistä nimistä vanhin, ja se kertoo huomiosta eikä varoituksesta: tässä on jotain, joka on jollekulle merkinnyt.

Maastossa se on lähes poikkeuksetta jokin kolmesta: siirtolohkare keskellä tasaista, kirnu kalliossa, tai lohkarekasa joka näyttää ladotulta. Lohkareen ja kirnun teki jää ja sulamisvesi, mutta molemmat näyttävät siltä kuin ne olisi asetettu. Se on koko nimen syy. Kasa taas voi olla oikeasti ladottu: moni hiidenkiuas on pronssikauden hautaröykkiö, ja silloin nimi osui kahdesti. Käytännössä hiiden-nimi on kartan tähti — merkki paikasta, jota joku on pitänyt näkemisen arvoisena. Useimmiten se on sitä yhä.

Toinen kivi, johon pyhä tarttui, on kuppikivi: lohkare tai kallio, johon on hiottu pieniä pyöreitä kuoppia. Kansa kutsui niitä uhrikiviksi. Kuppeihin vietiin viljaa ja maitoa, ja niihin kertyneen sadeveden uskottiin parantavan. Arkeologit eivät käytä sanaa uhrikivi, koska esihistoriallista uhraamista ei voi todistaa, mutta kivi löytyy tavallisesti rautakautisen asutuksen ääreltä — eli vanhan pellon laidalta.

Katso myös: Kivet — siirtolohkare · hiidenkirnu · Jokamiehenoikeudet — mihin muinaisjäännöksessä ei kosketa

Tie — tässä kuljettiin

Kalma-, ruumis- ja kirkkonimet kertovat kirkkomatkasta. Vainaja vietiin kirkolle kaukaakin, ja reitti oli sama vuodesta toiseen, koska maasto salli vain yhden. Kun kelirikko katkaisi matkan, vainaja haudattiin odottamaan reitin varren saareen — siitä tulevat Ruumis- ja Kalmasaaret. Tien varteen tehtiin myös karsikko: iso mänty tai kuusi, jonka alaoksat karsittiin ja jonka runkoon hakattiin merkki. Tarkoitus oli rajata — tästä eteenpäin vainaja ei enää seuraa.

Kulkijalle nimi kertoo yhden asian: tästä pääsee. Vanha reitti kulki kuivinta ja kantavinta linjaa jonka maasto salli — harjun harjaa, kannaksen yli, kangasta pitkin — eikä se linja ole muuttunut mihinkään. Umpeen kasvanut kalmatie on yhä paras kohta ylittää suo, ja kirkkopolun kohdalla oja on kapeimmillaan.

Katso myös: Sanasto: harju · kannas · Kartta — sama linja näkyy korkeuskäyrissä

Elanto — tässä tehtiin työtä

Kaski, halme, huhta, terva, niitty ja lato ovat nimiä ajalta, jolloin jokainen hehtaari oli käytössä. Ne kertovat mihin maata käytettiin, ja käyttö näkyy metsässä yhä: puusto on niiden kohdalla nuorempaa ja toisenlaista kuin ympärillä, koska se on kasvanut avoimelle takaisin.

Kaskimaan tunnistaa koivikosta. Poltettu maa kasvaa ensin lehtipuuta, ja sata vuotta on metsälle lyhyt aika — keskellä kuusikkoa oleva koivikko on melkein aina ihmisen jälki, ei sattuma. Niitty- ja lato-nimien kohdalla on nykyään tiheikkö: suoniitty, jota ei enää niitetä.

Katso myös: Sanasto: kaski · salo

Milloin nimi valehtelee

Nimi liikkuu. Mäen nimi siirtyy sen juurelle rakennetulle talolle, talon nimi tielle ja tie kokonaiselle kylälle — ja neljännessä polvessa Hiidenmäentie kulkee tasaisen pellon poikki. Nimi myös kääntyy: ruotsinkielinen asu on voinut siirtyä suomeksi äänteen eikä merkityksen mukaan. Ja kartoittaja on aikanaan kysynyt nimen yhdeltä ihmiseltä yhtenä päivänä.

Siksi nimeä luetaan niin kuin jälkeä: se on vihje, jonka maasto vahvistaa tai kumoaa viidessäkymmenessä metrissä. Jos Pirunpellolla ei ole kiviä, nimi on muuttanut — ja silloin kannattaa katsoa ylärinteeseen. Kivet ovat luultavasti siellä.

50 mSen matkan päässä maasto joko vahvistaa nimen tai kumoaa sen. Nimi on vihje eikä todiste, ja tarkistus maksaa yhden kävelyn.

Katso myös: Sanasto purkaa nimen loppuosan · Kivet kertoo mikä muodon teki · Almanakka — sama vanha tieto kalenterissa: mitä Heikki, Jaakko ja Antti lupasivat