Lue käyriä
- käyrät tiheässä
- jyrkkää. Viisi käyrää sentillä on kalliota, ei rinnettä.
- käyrien kärki osoittaa ylös rinnettä
- notko. Siellä on puro tai kosteikko, ja se on kylmin kohta.
- käyrien kärki osoittaa alas rinnettä
- selänne. Kuivin ja helpoin reitti kulkee siinä.
- käyrät kaukana toisistaan
- tasaista — mikä ei tarkoita helppoa. Tasainen on usein suota.
- sininen katkoviiva
- oja tai kausikuiva uoma. Vettä on siinä keväällä, ei elokuussa.
Käyrä on vaakaviiva maastossa
Korkeuskäyrä on viiva jonka jokainen piste on samalla korkeudella: jos kulkisit käyrää pitkin, et nousisi etkä laskisi. Siitä seuraa kaikki muu. Käyrät ovat tiheässä siellä missä korkeus muuttuu nopeasti, ja harvassa siellä missä hitaasti.
Kävele käyrää. Valitse rinteestä yksi korkeus ja kulje sitä pitkin nousematta ja laskematta. Kuljit juuri korkeuskäyrän — ja jos jalka nousi, poikkesit viivaltasi.
Korkeuskäyrät eivät risteä koskaan. Sama kohta ei voi olla kahdella korkeudella yhtä aikaa — siksi kartalla ei ole yhtään käyrien risteystä, vaikka viivoja on tuhansia.
Notkon ja selänteen erottaa kärjen suunnasta, ja se on ainoa asia joka kartanluvusta pitää oikeasti opetella. Notkossa käyrä pistää kärkensä ylös rinnettä, koska uoman pohja on ympäristöään alempana ja sama korkeus löytyy kauempaa ylhäältä; selänteellä kärki osoittaa alas. Käytännön vinkki on veden puolella: notkon kärki osoittaa ylämäkeen, ja vesi virtaa siitä poispäin alamäkeen — ja siellä missä vesi kulkee, on kosteaa maata ja hitaampaa kulkua.
Katso myös: Sanasto: notko · selänne · Kivet — miksi selänne on siinä missä on
Kolme pohjoista
Pohjoisia on kolme, ja ne osoittavat eri suuntiin. Karttapohjoinen on ruudukon suunta, maantieteellinen pohjoinen on napa, ja neulan pohjoinen on siellä missä magneettikenttä sattuu olemaan. Näiden ero on eranto, ja sen arvo lukee kartan reunassa.
Kompassin neula ei osoita pohjoisnavalle. Se osoittaa magneettikentän omaan pisteeseen, joka vaeltaa vuosi vuodelta — siksi erannon vieressä kartan reunassa on vuosiluku.
Onko erannolla väliä, riippuu matkasta. Sadan metrin siirtymässä ei ole, kilometrin siirtymässä on: kymmenen asteen virhe vie sataseitsemänkymmentäviisi metriä sivuun, ja se on enemmän kuin useimmat kohteet ovat leveitä. Nyrkkisääntö on helppo muistaa: yksi aste on kilometrillä noin seitsemäntoista metriä.
17 mSen verran yhden asteen virhe vie sivuun kilometrin matkalla. Kymmenen astetta on jo satakahdeksankymmentä metriä — enemmän kuin useimmat kohteet ovat leveitä.
Mittaa kulma nyrkillä.
- Ojenna käsi suoraksi ja nosta nyrkki pystyyn.
- Nyrkki peittää noin kymmenen astetta, sormenleveys yhden.
- Mittaa sillä eranto, polun mutka tai auringon korkeus metsänrajasta.
Katso myös: Sanasto: linja · peninkulma · taivas.peltovirta.com — sama nyrkki mittaa tähtien korkeuden
Tähtää tahallaan väärin
Tämä on kartanluvun paras yksittäinen temppu. Jos suunnistat tarkasti kohti sillan päätä ja tulet joelle etkä näe siltaa, et tiedä kummalle puolelle kääntyä — ja arvaus menee väärin joka toisella kerralla. Jos taas tähtäät tarkoituksella nyrkin verran sillan yläpuolelle, tiedät joelle tullessasi varmasti että silta on alavirtaan. Epävarmuus vaihtuu varmaksi kiertotieksi.
Harjoittele tahallista virhettä pihalla.
- Valitse piste aidalta tai talon seinältä.
- Tähtää tahallaan nyrkin verran vasemmalle ja kävele katse maassa.
- Perillä tiedät varmasti: pisteesi on oikealla. Sama toimii metsässä siltaan ja autoon.
Sama ajattelu pätee koko suunnistukseen: karkeasti oikea suunta jota jaksaa ylläpitää vie perille useammin kuin tarkka suunta jota ei jaksa. Valitse siis pitkä kohde poikittain reitille — tie, oja, järven ranta, sähkölinja — ja mene sitä kohti niin, ettei ohi voi mennä. Tarkkuus säästetään viimeiselle sadalle metrille, jossa se on halpaa.
- Tähtää poikittaiseen kohteeseen, älä pisteeseen.
- Tee virhe tahallaan ja tiedä sen suunta.
- Käännä kartta maaston mukaan, älä maastoa kartan mukaan.
Mittaa oma askeleesi
Matkan arviointi maastossa on vaikeampaa kuin uskoisi: väsyneenä ja huonossa maastossa sata metriä tuntuu kolmelta sadalta. Ainoa luotettava mitta on oma askel, ja se mitataan kerran.
Mittaa oma askelparisi.
- Etsi tunnettu sata metriä — urheilukentän suora käy.
- Kävele se tavallista vauhtiasi ja laske vain oikean jalan askeleet.
- Tulos on useimmilla noin kuusikymmentä, mutta se on sinun lukusi. Kirjoita se muistiin.
Maasto muuttaa lukua enemmän kuin vauhti. Ylämäessä ja umpihangessa askel lyhenee, joten sama sata metriä vie enemmän pareja; alamäessä vähemmän. Tasaisella neljä kilometriä tunnissa on hyvä kulkija, maastossa kolme, ja pimeässä tai lumessa kaksi.
VinkkiLisää matka-arvioon kymmenen minuuttia jokaista sataa noustua korkeusmetriä kohti. Kartta kertoo nousun käyrinä ennen kuin jalat kertovat sen väsymyksenä.
Katso myös: Sanasto: virsta · poronkusema · Yö — miksi pimeässä matka kestää kaksin verroin
Kun et tiedä missä olet
Ensimmäinen ohje on vaikein: pysähdy. Eksyminen ei ole se hetki jona et tiedä missä olet, vaan se matka jonka kuljet sen jälkeen — jokainen askel väärään suuntaan kasvattaa aluetta jolta itsesi joutuu etsimään. Istu alas, katso karttaa ja mieti viimeinen varma paikka: se on melkein aina lähempänä kuin tuntuu.
Sen jälkeen etsitään johtolinja. Se on pitkä maastonkohde joka kulkee jonnekin: oja, järven ranta, sähkölinja, tie tai selänteen harja. Johtolinjaa seuraamalla ei tarvitse tietää tarkkaa paikkaa eikä pitää suuntaa, ja kaikki ne johtavat lopulta johonkin tunnettuun. Vesi on niistä varmin: puro laskee ojaan, oja järveen ja järven rannalla kulkee lähes aina polku tai tie. Alavirtaan kulkeminen on hitaampaa kuin oikaisu, mutta se päättyy aina.
Katso myös: Vesi — mihin puro laskee · Suo — miksi oikaisu suon yli ei ole oikaisu
Vanhat mitat olivat aikaa
Ennen metrijärjestelmää matkaa ei mitattu pituutena vaan kulkemisena. Peninkulma oli kymmenkunta kilometriä ja virsta sen kymmenesosa; poronkusema oli se matka jonka poro jaksaa vetää pysähtymättä, noin seitsemän ja puoli kilometriä. Mitat vaihtelivat paikkakunnittain, koska maastokin vaihteli.
Peninkulma oli alun perin se matka, jonka koiran haukku kuului tyynellä säällä. Matka mitattiin korvilla — ja siksi se oli eri pituinen metsässä kuin järvellä.
Ne olivat huonoja karttamittoja mutta hyviä matka-arvioita, ja juuri siksi niitä kannattaa yhä ajatella. Kilometri kertoo etäisyyden, mutta suolla, umpihangessa ja pimeässä se ei kerro matkasta juuri mitään. Kysymys «kuinka kaukana» on maastossa harvoin oikea kysymys — oikea on «kuinka kauan».
Katso myös: Sanasto — kaksikymmentä vanhaa mittaa ja niiden arvot nykyisinä