Kartta

Käyrä on vaakaviiva maastossa

Korkeuskäyrä on viiva jonka jokainen piste on samalla korkeudella: jos kulkisit käyrää pitkin, et nousisi etkä laskisi. Siitä seuraa kaikki muu. Käyrät ovat tiheässä siellä missä korkeus muuttuu nopeasti, ja harvassa siellä missä hitaasti.

Notkon ja selänteen erottaa kärjen suunnasta, ja se on ainoa asia joka kartanluvusta pitää oikeasti opetella. Notkossa käyrä pistää kärkensä ylös rinnettä, koska uoman pohja on ympäristöään alempana ja sama korkeus löytyy kauempaa ylhäältä; selänteellä kärki osoittaa alas. Käytännön vinkki on veden puolella: notkon kärki osoittaa ylämäkeen, ja vesi virtaa siitä poispäin alamäkeen — ja siellä missä vesi kulkee, on kosteaa maata ja hitaampaa kulkua.

Katso myös: Sanasto: notko · selänne · Kivet — miksi selänne on siinä missä on

Kartan värit

Kartta puhuu väreillä ennen kuin luet yhtään merkkiä. Sininen on vesi: järvet, purot, ojat, lähteet ja suot. Ruskeat viivat ovat korkeuskäyriä. Harmaa on avokallio, jossa kivi on paljaana. Keltainen on avointa maata, kuten peltoa, niittyä ja hakkuuaukeaa, ja avosuo on kartassa sinisen lisäksi keltainen. Musta on kaikki kova ja tehty: tie, polku, linja ja rakennus, mutta myös kivi, kivikko ja jyrkänne.

Vihreä kertoo kasvillisuudesta. Suunnistuskartassa se tarkoittaa tiheää metsää, joka hidastaa kulkua, ja mitä tummempi vihreä, sitä hitaampaa.

Arvaa ensin, millä värillä kartta näyttää kunkin kuvan kohteen. Vastaus aukeaa kuvatekstiin.

Katso myös: Suo — miksi sininen tarkoittaa hidasta · Kivet — mistä siirtolohkare tuli

Kolme pohjoista

Pohjoisia on kolme, ja ne osoittavat eri suuntiin. Karttapohjoinen on ruudukon suunta, maantieteellinen pohjoinen on napa, ja neulan pohjoinen on siellä missä magneettikenttä sattuu olemaan. Navan ja neulan ero on eranto. Suomessa neula osoittaa seitsemästä seitsemääntoista astetta itään, eli nyrkistä lähes kahteen nyrkkiin: vähiten Ahvenanmaalla, eniten itärajalla. Oman alueesi arvo lukee kartan reunassa.

Onko erannolla väliä, riippuu matkasta. Sadan metrin siirtymässä ei ole, kilometrin siirtymässä on: kymmenen asteen virhe vie sataseitsemänkymmentäviisi metriä sivuun, ja se on enemmän kuin useimmat kohteet ovat leveitä.

17 mSen verran yhden asteen virhe vie sivuun kilometrin matkalla — sormenleveys tähtäyksessä.

Erannon näet omin silmin selkeänä yönä. Tähtää Pohjantähteen ja pidä kompassia vaakasuorassa edessäsi: neula osoittaa tähdestä oikealle, itään päin. Väli on eranto. Pohjantähti on alle sormenleveyden päässä taivaan navasta, ja suunnassa se heittää enintään pari sormea. Nyrkin kokoinen ero tulee siis kompassista eikä tähdestä. Pohjantähden löydät Otavasta, ja ohje on Yössä.

Katso myös: Sanasto: linja · peninkulma · taivas.peltovirta.com — sama nyrkki mittaa tähtien korkeuden

Tähtää tahallaan väärin

Tämä on kartanluvun paras yksittäinen temppu. Jos suunnistat tarkasti kohti sillan päätä ja tulet joelle etkä näe siltaa, et tiedä kummalle puolelle kääntyä — ja arvaus menee väärin joka toisella kerralla. Jos taas tähtäät tarkoituksella nyrkin verran sillan yläpuolelle, tiedät joelle tullessasi varmasti että silta on alavirtaan. Epävarmuus vaihtuu varmaksi kiertotieksi.

Sama ajattelu pätee koko suunnistukseen: karkeasti oikea suunta jota jaksaa ylläpitää vie perille useammin kuin tarkka suunta jota ei jaksa. Valitse siis pitkä kohde poikittain reitille — tie, oja, järven ranta, sähkölinja — ja mene sitä kohti niin, ettei ohi voi mennä. Tarkkuus säästetään viimeiselle sadalle metrille, jossa se on halpaa.

Mittaa oma askeleesi

Matkan arviointi maastossa on vaikeampaa kuin uskoisi: väsyneenä ja huonossa maastossa sata metriä tuntuu kolmelta sadalta. Ainoa luotettava mitta on oma askel, ja se mitataan kerran.

Maasto muuttaa lukua enemmän kuin vauhti. Ylämäessä ja umpihangessa askel lyhenee, joten sama sata metriä vie enemmän pareja; alamäessä vähemmän. Tasaisella neljä kilometriä tunnissa on hyvä kulkija, maastossa kolme, ja pimeässä tai lumessa kaksi.

VinkkiLisää matka-arvioon kymmenen minuuttia jokaista sataa noustua korkeusmetriä kohti. Kartta kertoo nousun käyrinä ennen kuin jalat kertovat sen väsymyksenä.

Katso myös: Sanasto: virsta · poronkusema · Yö — miksi pimeässä kannattaa kulkea ilman lamppua · Vihko — tulostettava lomake askelparin luvuille eri maastossa

Kun et tiedä missä olet

Ensimmäinen ohje on vaikein: pysähdy. Eksyminen ei ole se hetki jona et tiedä missä olet, vaan se matka jonka kuljet sen jälkeen — jokainen askel väärään suuntaan kasvattaa aluetta jolta itsesi joutuu etsimään. Istu alas, katso karttaa ja mieti viimeinen varma paikka: se on melkein aina lähempänä kuin tuntuu.

Sen jälkeen etsitään johtolinja. Se on pitkä maastonkohde joka kulkee jonnekin: oja, järven ranta, sähkölinja, tie tai selänteen harja. Johtolinjaa seuraamalla ei tarvitse tietää tarkkaa paikkaa eikä pitää suuntaa, ja kaikki ne johtavat lopulta johonkin tunnettuun. Vesi on niistä varmin: oja laskee puroon, puro järveen ja järven rannalla kulkee lähes aina polku tai tie. Alavirtaan kulkeminen on hitaampaa kuin oikaisu, mutta se päättyy aina.

Katso myös: Vesi — mihin puro laskee · Suo — miksi oikaisu suon yli ei ole oikaisu

Vanhat mitat olivat aikaa

Ennen metrijärjestelmää matkaa ei mitattu pituutena vaan kulkemisena. Peninkulma oli kymmenkunta kilometriä ja virsta sen kymmenesosa; poronkusema oli se matka jonka poro jaksaa vetää pysähtymättä, noin seitsemän ja puoli kilometriä. Mitat vaihtelivat paikkakunnittain, koska maastokin vaihteli.

Ne olivat huonoja karttamittoja mutta hyviä matka-arvioita, ja juuri siksi niitä kannattaa yhä ajatella. Kilometri kertoo etäisyyden, mutta suolla, umpihangessa ja pimeässä se ei kerro matkasta juuri mitään. Kysymys «kuinka kaukana» on maastossa harvoin oikea kysymys — oikea on «kuinka kauan».

Katso myös: Sanasto — kaksikymmentä vanhaa mittaa ja niiden arvot nykyisinä